Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
14.02.2012 - 19:26

Tänään kun käväisin kotona, olin saanut toisen lähetyksen Salaiselta neuleystävältäni. Kun avasin paketin, kävikin ilmi, että tämä lähetys olikin oikeasti ensimmäinen lähetys, joka vaan oli viipynyt matkoillaan toista lähetystä reilusti kauemmin.. 

Tässä lähetyksessä oli 4 kerää California Salida-lankaa, Kirjepaperia ja aivan hellyttävän suloinen sukkakukkaro + kortti. Kirjoittelen kirjeitä edelleen eli olen jonkinlainen dinosaurus, kun en ole siirtynyt kaikkien ystävieni kanssa nettiaikaan. Siksi kauniit kirjepaperit ovat aina tarpeen. Langasta muotoutuu varmaankin sukat, kunhan saan viimeisteltyä muutaman projektin ensiksi loppuun. Nimittäin blogihiljaisuuteni johtuu pitkälti siitä, että vaikka puikot leiluvat harva se ilta, (ja myös päivisin töissä) niin valmista syntyy kovin hitaasti. Olen aloittanut monta uutta juttua lopettelematta edellisiä. Siksi olen asettanut nyt itseni aloituskieltoon, mitään uutta ei saa aloittaa, ennen kuin vanhat työt on saatettu loppuun. Tässä suon poikkeuksen vain ehkä tuon vauvanpeiton kohdalla, siinä on niin paljon työtä, että kunhan se valmistuu ennen vauvani syntymää se riittää. Se alkaa myös olla sen kokoinen, ettei sitä kätevästi sujauta laukkuun ja reissuun mukaan, ja reissukäsityö pitää aina olla!   Mutta nyt hairahduin aivan sivupoluille! Piti siis kirjoittaa, että KIITOS KAUNIS tästäkin paketista! Mieluisaa tavaraa, varmasti käyttöä löytyy! Edelleen sama ongelma,tietokonepulmat kotona eivät ole ratkenneet, joten kuvat antavat odottaa itseään...

Edit 22.2. Kuva paketista, oma koneeni on edelleen huollossa, mutta työkoneelta lisäiltynä:

Porkkanapää kirjoitti 14.02.2012 - 23:37
En muista laitoinko korttiin, mutta lankaa voisi varmaankin käyttää myös kaksinkertaisena, jos tuntuu liian ohuelta yksinkertaisena. :)
Porkkanapää kirjoitti 14.02.2012 - 23:38
Niin ja toivottavasti saat pian tietokoneesi kuntoon!
Jadekettu kirjoitti 22.02.2012 - 15:15
Kivoja paketteja sinäkin olet saanut! Ihana varsinkin tuo kukkaro. Voisikohan sellaisen tehdä itse? :D
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
sekalaisia

Täällä on jo vieraillut:

Ilmainen www-laskuri
Laskuri lisätty 07.07.07

Sivupohjani luoja:

Mukana olen:

 

 Nappi
 

 

Nappiloora

 Tilaa minut blogilistalta!

Kurkista myös toiseen blogiini:

Taivaan Isän kämmenellä