Kyllä mä taas huomaan, että olen vähän liikaakin tunteilla käyvä ihminen, vaikka muuta koitan väittää... Eilen olin tuosta leikkausajasta ihna sekaisin, itkin ja mietin jos jonkinnäköistä. Nyt tuntuu jo paljon paremmalta. Lohdutti kovasti tuon Tarun kommentti edelliseen viestiin ja sitten puhelu yhden rakkaan =)ystävän kanssa, joka onneksi palautti asiat oikeisiin mittasuhteisiin mun päässä. Nyt vaan sitä aikaa siirtämään, kunhan puhelinaika alkaa sinne sairaanhoitajalle.

Löysin aivan ihanan runon, joka mun on pakko laittaa tähän:

Tärkeää elämässä

on nöyryys

ja intohimo.

Minkä teetkin,

tee takapuoli savuten,

syöksy siihen

suorin vartaloin

kahdella kierteellä,

koska vain siten

lunastat itsekunnioituksesi.

 

Ja jos kaadut,

nouse ylös,

pane heftaa polveen

ja etene taas.

Ja jos kaadut aina vain,

ajattele, että

kukaan ei kaadu niin komeasti kuin minä,

niin suoraan mahalleen

ja näköalapaikalle.

Sillä autuaita ovat ne,

jotka osaavat nauraa itselleen,

koska heiltä ei tule hupia puuttumaan.

-Aino Suhola-