Kyllä mä taas huomaan, että olen vähän liikaakin tunteilla käyvä ihminen, vaikka muuta koitan väittää... Eilen olin tuosta leikkausajasta ihna sekaisin, itkin ja mietin jos jonkinnäköistä. Nyt tuntuu jo paljon paremmalta. Lohdutti kovasti tuon Tarun kommentti edelliseen viestiin ja sitten puhelu yhden rakkaan =)ystävän kanssa, joka onneksi palautti asiat oikeisiin mittasuhteisiin mun päässä. Nyt vaan sitä aikaa siirtämään, kunhan puhelinaika alkaa sinne sairaanhoitajalle.
Löysin aivan ihanan runon, joka mun on pakko laittaa tähän:
Tärkeää elämässä
on nöyryys
ja intohimo.
Minkä teetkin,
tee takapuoli savuten,
syöksy siihen
suorin vartaloin
kahdella kierteellä,
koska vain siten
lunastat itsekunnioituksesi.
Ja jos kaadut,
nouse ylös,
pane heftaa polveen
ja etene taas.
Ja jos kaadut aina vain,
ajattele, että
kukaan ei kaadu niin komeasti kuin minä,
niin suoraan mahalleen
ja näköalapaikalle.
Sillä autuaita ovat ne,
jotka osaavat nauraa itselleen,
koska heiltä ei tule hupia puuttumaan.
-Aino Suhola-
Kommentit