Eilen olin taas viikottaisella ratsastustunnillani. Sain ratsastaa Kukalla. Täytyy kyllä sanoa, että menetän vain koko ajan enemmän sydäntäni noille Suomenhevosille. Kukan kanssa työskentely sujui oikein mallikkaasti, jotenkin tuntuu että kun itse alkaa uskaltaa rentoutua siellä selässä, niin ratsastuskin alkaa sujua paremmin ja paremmin. No, ei saa ylpistyä liikaa, eikös se niin sanota, että ylpeys käy lankeemuksen edellä... ? Mutta toki se lämmittää miletä, kun tuntee itse, että homma onnistuu niinkuin haluaa ja kun opettajakin on samaa mieltä. Tuolla Pohjanlaukassa on niin eri fiilinki käydä, kuin lapsuuteni ratsastuskoululla. Siellä oikeasti viihtyy ja myös tuntee, että saa ihan oikeasti vastinetta rahoilleen. Mieli tekisi kovasti alkaa käydä kahdella tunnilla viikossa, mutta täytyy nyt katsoa, jos rahatilanne antaa sen myöden. Kun menen ratsastamaan, palaan sieltä poikkeuksetta hyväntuulisena ja virkeänä, vaikka olisin kuinka väsynyt ja kiukkuinen mennessäni. Mä olen löytänyt omat terapeuttini.. =)