Kaikille, joita Jokelan tragedia on koskettanut läheltä tai kauempaakin. Voimia, jaksamista ja siunausta rukoilen teille kaikille.

Tuusula on entinen kotikuntani ja minulla on siellä paljon ystäviä ja tuttavia. Nuorissakin. Olen siellä myös nuorisotyötä tehnyt. Siksi tapaus koskettaa minua todella paljon.

Äsken kirjoitin puhetta huomista koulupäivänavausta varten. Eipä ollut oikein mitään sanottavaa. Mitä voi sanoa oppilaille? Vaikka itse uskon armahtavaan Jumalaan, on hyvin vaikea löytää sanoja selittää pienille oppilaille, miksi tällaista tapahtuu. Voin vain rukoilla, että Jumala antaa minulle sanat jotka sanoa.

Jatkuu 8.11.

Täytyy kyllä sanoa, että kovin on erilaisia lasten ja nuorten suhtautuminen asiaan. Toiset ovat järkyttyneitä, surullisia, pelokkaitakin. Se on se reaktio, mikä minun mielestäni "kuuluukin olla" Itsekin olen noita kaikkia. Toiset taas suorastaan ihailevat ja ihannoivat ampujaa, vähän niinkuin tuossa Rouva Lypsy kommentissaan kirjoitti, ikäänkuin eivät edes ymmärrä, ettei tapahtunut ole peliä tai leffaa, jossa näytöksen loputtua/pelin päätyttyä uhrit heräävät henkiin. Tästä pääsen taas mieliaiheeseeni paasaamaan siitä, kuinka toisten lasten todellisuudentaju on hämärtynyt, tai ei ole päässyt edes kehittymään liiallisen pelien pelaamisen ja elokuvien katsomisen takia. Toiset vanhemmat antavat surutta alle kymmenen vuotiaidenkin viettää aikaansa K18-materiaalin seurassa lainkaan valvomatta, mitä lapsi tekee. Tämä on iso syy tunnekylmien lasten ja nuorten syntyyn... Ja tästä asiasta mulla on tietoa. Sen verran usein työssäni näihin lapsiin törmään jotka elävät virtuaalimaailmassa niin paljon, etteivät ymmärrä että todellisessa elämässä muilla ihmisillä on tunteet, ja lyönti tai potku ihan oikeasti vahingoittaa, ettei se ole vain hauskaa. ARGH! Tästä voisin paasata ihan määrättömästi, mutta olkoon tälle kertaa.

Sen vaan sanon vielä, että hartaus lasten kanssa meni hyvin.. =)