Aika hiljaista on ollut näiden kuulumisten kanssa tänne blogiin. Jotenkin on vaan ollut olevinaan (ja myös ollut) kova kiire, niin töissä kuin kotonakin. Perhepiirissä on ollut myös surua, mieheni muffa kuoli hiljattain ja eilen oli hautajaiset. Olin elämäni ensimmäistä kertaa ruotsinkielisissä hautajaisissa, ja jännitin etukäteen ymmärtäisinkö mä mitään. Nyt voin rintaa röyhistellen kehua, että ymmärsin enemmän kuin edes villeimmissä kuvitelmissani uskalsin toivoa. Jotain on siis kolmen vuoden asumisesta täällä länsirannikolla jäänyt päähänkin. Mies kävi kuvaamassa kukat haudalla tänään ja hyvin olivat vielä voimissaan. Vainaja tuhkataan, joten kukat ovat tässä sukuhaudan päällä. 1458127.jpg

Toisaalta jotenkin tuntuu tuhlaukselta, kun sinne ne kukat nyt vain kuihtuvat.. Mutta sellaista se elämä vain on..

Positiivista on se, että tänään kauppareissulla rohkaisin mieleni ja suostuin viemään auton autopesuun. Voitin pelkoni, sillä olen aivan varma, että just mun autossa lasit pettää ja ne harjat hyökkää kimppuun ja auto täyttyy vedellä. Mulla on ajokortti ollut pian 10 vuotta, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun suostuin itse pesettämään auton. Kyllä mä pelkäsin ja jännitin nenänpää valkoisena, mutta hyvinhän se meni. =) Ehkä uskallan taas kymmenen vuoden päästä uudestaankin...